Lajin historiaa
Samurai-taidoista kamppailu-urheiluksi
Judo sai alkunsa Japanissa 1880-luvulla, kun kasvatustieteilijä ja ju-jutsu -mestari Jigoro Kano alkoi muokata vanhoista taistelutaidoista uutta kamppailulajia ja liikuntamuotoa. Hän kehitti ju-jutsun tekniikoita niin, että kamppailutilannetta voitiin harjoitella täydellä suoritusteholla ilman merkittävää loukkaantumisriskiä. Realistisen ottelemisen lisäksi kasvatustieteilijä Kano korosti judossa harjoittelijoiden henkistä kasvua ja kehittymistä ihmisinä.
Judon voittokulku kamppailulajien joukossa alkoi vuonna 1886, kun Japanissa haettiin poliisille ju-jutsu -koulua. Eri koulut laitettiin kilpailemaan keskenään turnauksessa, jossa kukin lähetti 15 oppilasta kilpailuun. Otteluista 13 päättyi judokan voittoon ja kaksi ratkaisemattomaan. Judosta tuli näin poliisien laji ja pian osa opetusohjelmaa kouluissa.
Kano pyrki alusta asti levittämään judoa myös Japanin ulkopuolelle. Laji sai mainetta ja harrastajia, kun vuosisadan alun judokat kiersivät maailmaa ja haastoivat mm. painijoita ja nyrkkeilijöitä voitokkaasti. Kano vaikutti myös kansainvälisessä Olympiakomiteassa ja judo valittiin Olympialajiksi Tokion kisoihin vuonna 1964.
Suomeen judon toi Japanin lähetystösihteeri Shigemi Tagami 1950-luvulla. Suomen Judoliitto perustettiin 1958. Nykyisin judoa harrastetaan joka puolella Suomea yli 120 seurassa ja aktiiviharrastajia on n. 12 500.
Kansainvälisesti judo on maailman levinnein ja harrastajamääriltään suurin kamppailulaji. Olympialajien joukossa se on viidenneksi suurin laji kansainvälisen liiton jäsenmaiden lukumäärällä mitattuna. Kansainväliseen judoliittoon (IJF) kuuluu 200 jäsenmaata ja Euroopassa lajia harrastaa yli kaksi miljoonaa ihmistä.
Harjoittelu
Judoa opitaan yhdessä
Tyypillisiin judoharjoituksiin kuuluu alkukumarrukset sekä harjoitusparin tervehtiminen, joiden tarkoituksena on osoittaa harjoittelijoiden keskinäistä kunnioitusta. Muodollisuuksiin tottuu nopeasti ja osaksi niiden ansiosta judoharjoituksia leimaa keskittynyt, mutta samalla välitön ja rento ilmapiiri.
Itse harjoittelu aloitetaan useimmiten alkulämmittelyllä ja sen jälkeen ketteryyttä, voimaa ja koordinaatiokykyä parantavilla harjoituksilla. Varsinaista judotekniikkaa opetellaan pariharjoitteluna, jossa judokat tekevät opetettuja liikkeitä vuorotellen toisilleen, samalla toisiltaan oppien. Judon harjoittelemisen luonteeseen kuuluu, että oman tekniikkansa toimivuutta pääsee myös kokeilemaan otteluharjoituksessa. Kysymys ei ole kilpailusta – otteluharjoituksessa ei voiteta eikä hävitä, vaan opitaan tekemään tekniikkaa kamppailutilanteessa.
Harjoitusten vaativuus riippuu ryhmästä, mutta viime kädessä jokainen harjoittelee omilla ehdoillaan. Harva liikuntamuoto kehittää yhtä tehokkaasti ja tasapuolisesti kestävyyttä, voimaa, nopeutta, notkeutta sekä tasapainoa ja ketteryyttä. Samalla judo kasvattaa myös henkisesti, sillä jokainen harjoitus tarjoaa pieniä voittoja ja tappioita sekä yhdessä oppimisen elämyksiä.
Judossa on lukematon määrä erilaisia tekniikoita, joista jokainen voi harjoittelun edetessä löytää itselleen parhaiten sopivan "judotyylin". Sillä ei ole väliä oletko pitkä, lyhyt, lihava tai laiha. Judo sopii kaikille ikään, kokoon ja sukupuoleen katsomatta.
Periaatteet
Judon tekniikka, harjoittelu ja kilpaileminen perustuvat yksinkertaisiin periaatteisiin, jotka ovat sovellettavissa myös jokapäiväiseen elämäämme.
Joustavuuden periaate (ju yoku go o seisu)
Judo tarkoittaa joustavaa tietä tai tapaa. Voimaa ei pyritä voittamaan voimalla, vaan vastustajan voima valjastetaan oman voiman avuksi. Judon kehittäjä Jigoro Kano on sanonut:
”Jos vastassani on minua voimakkaampi mies, ei minun auta ruveta työntämään häntä. Hänhän työntäisi minut kumoon helposti. Jos taas annan hänelle vastusta sopivasti, jotta hän työntäisi koko voimallaan minua ja sitten väistän, kaatuu hän itse.”
Maksimaalisen tehon periaate (seiryoku zen yo)
Vaikka voimaan ei pyritä vastaamaan voimalla, se ei tarkoita että judoka olisi heikko tai välttäisi voiman käyttöä. Päinvastoin. Maksimaalisen tehon periaatteen mukaan judoka pyrkii aina suuntaamaan henkisen ja fyysisen voimansa maksimaalisena siihen suuntaan, jossa tulokset ovat suurimmat. Esimerkiksi kun judoka on horjuttanut vastustajaansa ottelussa, hän käyttää tekniikassaan kaiken voimansa oikealla hetkellä ja oikeaan suuntaan. Tuloksena on täydellinen heitto.
Yhteisen hyvän periaate (jita kyoei)
Yhteisen hyvän periaatteen mukaisesti judokat harjoitellessaan ja kilpailleessaankin pyrkivät samalla kehittämään ja tukemaan toinen toisiaan. On oltava kova itseään, ei muita kohtaan.
Vaikka judo on kamppailu-urheilua, jossa pyritään voittamaan vastustaja, sen tavoitteet ulottuvat pidemmälle. Harjoittelemisen ja kilpailemisen tavoitteena on kehittyminen hyväksi, vahvaksi ihmiseksi. Judon harjoittelu ja kilpailutaidon oppiminen ovat keinoja tavoitteen saavuttamiseksi.
Lähde: Suomen Judoliitto (www.suomenjudoliitto.fi)